|
Sinun pitää olla jonkun rotukissayhdistyksen jäsen, voidaksesi
ilmoittaa kissasi näyttelyyn. Kissaliiton sivuilla on eri
yhdistysten tiedot sekä näyttelyyn ilmoittautumis- kaavakkeet.
Lisäksi sivuilla on tiedot seuraavista näyttelyistä ja linkit
näyttelykutsuihin. Kissa lehdessä on myös näyttelykutsut.
Ilmoittautuminen maksukuitin kera lähetetään kutsussa olevalle
näyttelysihteerille.
www.kissaliitto.fi
Näyttely luokat kissat alle 10 kuukautta
Pennut 3-6 kk LUOKKA 12
Nuoret 6-10 kk LUOKKA 11 (muistettavaa luokka katsotaan
näyttelypäivämääränä, eli tarvitsee aina ajatella ilmoittaessa
minkä ikäinen kissa on näyttelypäivänä).
Kaikki kissat arvostellaan ensin omassa luokassaan ja kissa
kilpailee arvostelussa ainoastaan saman rotuisen, samassa luokassa
ja samaa sukupuolta olevan sekä saman värisen kissan kanssa.
Yleensä pentu/nuori joka on standardin mukainen, eikä siinä ole
pahoja virheitä, saa tuomarilta EX 1 arvostelun. Jos kuitenkin on
niin että esim. sinisiä persialaispentuja (3-6kk) on kaksi samaa
sukupuolta olevaa, tuomarin täytyy valita toinen EX1 (mikäli
kissat ovat sen arvoisia, arvostelu voi olla myös OH1 ja OH2) ja
tuomarin mielestä huonompi on EX2. Eli vaikka tämä EX2 vaikuttaa
huonolta tulokselta, tämä pentu voi silti olla TODELLA HYVÄ se
toinen on vain hieman parempi. Tämä EX2 kissa ei pääse enää
osallistumaan Tuomarin Paras valintoihin.
Kissaa kannattaa aina käyttää myös pentu ja nuorten luokissa
näyttelyssä vaikkei se voikaan saada serttejä, mutta se saa paljon
tarvitsemaansa kokemusta. Itse olen sitä mieltä että ainakin
muutaman kerran kissaa on syytä käyttää pentu ja nuorten luokissa.
Arvostelutuloksena voi olla myös EVA ja EVJ, jolloin kissa ei anna
tuomarin koskea itseään. Näitä tuloksia muistaakseni ei tarvita
kuin kolme niin kissan näyttely- siitosura on ohi, persialaisissa
ja exoissa EVAT ovat kyllä todella harvinaisia.
VÄRIN PARAS VALINTA
(suoritetaan heti kyseisen värin arvostelun jälkeen)
Aikuisiin pentua/nuorta verrataan vain värinparasta valittaessa.
Värin paras valitaan vain jos leikkaamattomia kissoja on vähintään
kolme.
Esim. jos on on useampi kuin yksi pentu (3-6kk)/nuori (6-10kk)
värin paras valinnassa, ja yksi pennuista/nuorista todetaan värin
parhaaksi, hävinneet pennut/nuoret eivät voi enää osallistua
Tuomarin Parhaan Pennun/Nuoren valintaan.
Samoin esim. jos on kaksi aikuista urosta mukana ja toinen niistä
voittaa, hävinnyt ei voi enää osallistua Tuomarin Paras Uros
valintaan.
Kastraatit kilpailevat keskenään värin parhaasta, mikäli niitä on
vähintään kolme.
Huomioitavaa on se ettei värin paras välttämättä tarkoita sitä
että kissan on oltava väriltään paras, vaan paras rodun edustaja
kyseisessä värissä.
Kun kissa on
aikuinen 10 kk ilmoitetaan se luokkaan 9
(muistettavaa on että uroksella täytyy olla todistus kivesten
laskeutumisesta)
Nyt sitten kissalla on mahdollisuus saada serttejä, kissa jolla ei
ole kilpailijaa täytyy olla tiettyjen pisteiden arvoinen
saadakseen sertin ja on myös olemassa virheitä joiden olemassaolo
evää sertin. (Kilpailijoita ovat vain saman sukupuolen -värin
-luokan kissat) Tässä luokassa sertin lyhenne on CAC, kun on
saanut kaksi CAC:tä niin kolmannesta valmistuu Championiksi,
Tällöin kissan luokka myös muuttuu.
CHAMPION ilmoitetaan luokkaan 7
(Tässä luokassa täytyy hakea kolme serttiä kahdesta eri maasta)
Nyt kerätään sitten serttejä jonka lyhenne on CACIB kun sinulla on
näitä serttejä kaksi, on edessä pakko reissu ulkomaille jotta
kissa voi valmistua International Championiksi.
Mennessään ulkomaille kissa siis valmistuu International
Championiksi (saadessaan sertin)
Se missä järjestyksessä menee ulkomaille on jokaisen oma asia
mutta taloudellisempaa se on näin sillä näyttelythän ovat yleensä
kahden sertin näyttelyitä ja ensimmäisenä päivänä kissa voi siis
saada sen puuttuvan ulkomaisen ja valmistua ja vaihtaa seuraavaan
luokkaan jossa on sertit kerättävä kolmesta eri maasta, ja näin
ollen on yhden ulkomaan sertti jo takataskussa.
Jos teet näin muista tarkistaa seuraavana aamuna että kissa
arvostellaan seuraavassa luokassa
luokassa 5 INTERNATIONAL CHAMPION
(Tässä luokassa pitää olla kuusi serttiä kolmesta eri maasta)
Nyt kissa kerää CAGCIB serttejä. Kun sinulla on nyt se yksi
ulkomaan sertti takataskussa voit rauhassa kerätä neljä serttiä
täältä kotimaasta ja lähteä sitten ulkomaille, mutta eri maahan
mistä se ensimmäinen sertti jo on, taasen kannattaa mennä siis
kahden sertin näyttelyyn, ensimmäisenä päivänä kissa valmistuisi
ja toisena vaihtaa luokkaa ja näin ollen saisi ensimmäisen
CACE:nsa
Jos teet näin muista tarkistaa taasen seuraavana aamuna että kissa
arvostellaan luokassa
TAI
kahdeksan (8) GACCIB- tai CAGPIB-sertifikaattia neljältä eri
tuomarilta kahdessa eri maassa FIFe:n alaisessa kansainvälisessä
näyttelyssä. Enintään 7 CAGCIB- tai CAGPIB-sertifikaattia voi olla
myönnetty samasta maasta.
LUOKASSA 3 GRAND INTERNATIONAL CHAMPION
(Tässä luokassa pitää olla yhdeksän serttiä kolmesta eri maasta)
Nyt kissa siis kerää CACE serttejä ja voit rauhassa käydä taasen
kotimaan näyttelyissä, mutta kerran on vielä lähdettävä hakemaan
ulkomaan serttiä, ja taasen eri maasta kun edelliset tämän luokan
sertit. Kun sinulla on haussa se viimeinen yhdeksäs sertti ja se
tulee
TAI
yksitoista (11) CACE- tai CAPE-sertifikaattia kuudelta eri
tuomarilta kahdessa eri maassa FIFe:n alaisessa kansainvälisessä
näyttelyssä. Enintään kymmenen CACE- tai CAPE-sertifikaattia voi
olla myönnetty samasta maasta.
SINULLA ON EUROOPPA CHAMPION
Yhdistetyt FIFen ja Kissaliiton näyttelysäännöt http://www.kissaliitto.fi/tiedostot/nayttelysaannot.pdf
Kastraateilla pitää olla todistus siitä että kissa on kastroitu.
Kaikki tämä siis menee ihan samoin myös leikatuilla kissoilla
kastraatti aloittaa aina luokassa 10 vaikka se olisi jo Eurooppa
Champion serttien nimet vain muuttuvat CAC on Kastraateilla CAP
jne. Champion muuttuu aina Premioriksi
Nyt kun laatuarvostelut on suoritettu ja sertit jaettu valitsee
tuomari kategoriottain tuomarin parhaansa. Esim. Exotic ja
persialainen kategoria I
TUOMARIN PARAS VALINTA
Tuomarin Paras valitaan seuraavista erikseen
Tuomarin Paras UROS
Tuomarin Paras NAARAS
Tuomarin Paras KASTRAATTI UROS
Tuomarin Paras KASTRAATTI NAARAS
Tuomarin Paras NUORI
Tuomarin Paras PENTU
Kun tuomarit ovat valinneet parhaat kissansa pääsevät nämä jatkoon
paneeliin jossa niitä verrataan toisen/toisten tuomarien
parhaisiin saman kategorian kissoihin. Tuomarit katsovat
paneelissa kaikki ehdokkaat erikseen, urokset, naaraat, kastraatti
urokset, kastraatti naaraat, nuoret, pennut, ja äänestävät omaa
voittaja ehdokastaan. Voittanutta urosta ja naarasta verrataan
vielä keskenään, se kumpi voittaa on Kategorian Paras Aikuinen ja
toinen on Vastakkaisen Sukupuolen Paras, samoin tehdään kastraatti
valinnoissa,
pennuissa ja nuorissa on vain yksi voittaja, Kategorian Paras
Pentu ja Kategorian Paras Nuori
Jos näyttelyssä valitaan myös Best Of The Best
arvostellaan
kaikkien kategorioiden voittajat, aikuiset, kastraatit, nuoret
sekä pennut ja voittajasta tulee Best Of The Best
Lisäksi on tietenkin vielä muita luokkia esim. veteraanit yli 7v
ja kasvattaja sekä siitos -naaras -uros
Kun ajattelee näyttelyyn menoa on syytä muistaa että jos et itse
arvosta kissaasi niin paljon että veisit sen puhtaana ja hyvin
hoidetun näköisenä näyttelyyn et voi vaatia tuomariakaan kissaasi
arvostamaan.
Muistettavia asioita
Leikatut kynnet, voimassa olevat rokotukset, jotka pitää olla
vähintään otettu 15 vrk ennen näyttelyä.
Turkinhoito välineet, talouspaperia, hiekka-astia (monasti
korkeareunainen eineslaatikko) lapio, muovipusseja, vesikippo,
ruokaa (toiset antavat vain raksuja näyttelyissä), häkkiverhot,
häkkialusta, mielellään myös "katolle" joku liina.
REKISTERIKIRJA VAHVISTUSKIRJE JA "OIKEA KISSA"
Jokainen kissa käy eläinlääkärintarkistuksessa ennen sisälle
pääsyä joten kannattaa muistaa katsoa esim. korvat että ne ovat
puhtaat.
ULKOMAILLE MENNESSÄ PITÄÄ OLLA MYÖS RABIES Rokotukset
AINA MENNESSÄSI ULKOMAILLE KYSY JOLTAIN JOKA TIETÄÄ MITKÄ OVAT
KYSEISEN MAAN VAATIMUKSET
Eläinlääkärin tarkistuksen jälkeen seuraavaksi jonotetaan ja
ilmoittaudutaan paikalla olevaksi näyttämällä eläinlääkärin
leimaaman paperin ja sukunimellä saat kissan/kissojen numeron ja
näyttelyluettelon. Jos kyseessä on kahden sertin näyttely ei
toisena päivänä tarvitse mennä Eläinlääkärintarkastukseen kun
leima on laitettu edellisenä päivänä vahvistukseen, ilmoittautua
tulee kuitenkin.
Näyttelyluetteloa lukemalla voi suunnilleen arvioida kissan
tuomarille meno- ajan kohdan, jotain osviittaa antaa jo
näyttelyvahvistuskin, kissasi ems koodista osaat katsoa missä
kohtaa se on tuomarilla, mutta näyttelyluettelosta pystyt suoraan
laskemaan kaikki tuomarillasi olevat kissat ja missä kohtaa sinun
kissasi tulee.
Itse seuraan arvostelun kulkua aika tarkkaan, en halua että kissa
viedään laittamattomana ja nukkuvana arvosteltavaksi.
Persialaisten ja Exoticien yleensä tuomarien arvostamia parhaita
puolia
ILME, LYHYT NENÄ, VAHVA STOPPI, SILMÄT AVONAISET SUURET PYÖREÄT,
KORVAT MAHDOLLISIMMAN KAUKANA TOISISTAAN PIENET SIJOITTUNEET NIIN
ETTÄ NE "TYÖNTYVÄT" ETEENPÄIN EIVÄTKÄ OLE AVONAISET, PÄÄN MUOTO,
OTSAN PYÖREYS (lähtee stopista eteenpäin, kun katsoo kissaa
sivusta otsa "työntyy" eteen päin) , OTSA KORKEA , MATALAT JALAT,
LYHYT SELKÄ, LYHYT HÄNTÄ, TURKKI HYVÄ JA HYVIN LAITETTU.
Se mikä ratkaisee voiton on tuomarin asia.
Itse olen aina pitänyt näyttelyissä käynnistä on kissani sitten
hyvä tai keskinkertainen rotunsa edustaja.
Esim. nyt jo kastraattina oleva Ali Baba on käytetty EC:ksi
vaikkei hän mikään rotunsa hyvin edustaja olekaan, serttinsä hän
kyllä aina sai ja olin siihen tyytyväinen. Kaksi sertitöntä
näyttelyä olisi kyllä saanut minut lopettamaan hänen käyttämisensä
näyttelyissä. Ja muutenkin Ali Baba on aina tykännyt käydä
näyttelyissä.
www.clover-club.fi
Takaisin edelliselle sivulle/Back
|